Jakamisen arvoisia asioita

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolue

Lupasiko SDP:n Antti Rinne liikaa?

SDP:n Antti Rinne teki lupauksen: pienimpiin eläkkeisiin 100 euroa lisää kuukaudessa. Onko se liikaa luvattu? Ei se ole liikaa. Nettovaikutus jää noin kolmeenkymmenneen euroon jokaista pienituloista eläkeläistä kohti. Heillehän se on tarkoitettu. Köyhä eläkeläinen ei tuosta hyödy sentin senttiä.

Mikä sitten olisi ollut sellainen "kova" lupaus jollaisen Rinne väittää nyt tehneensä. Lupaus jolla olisi oikeasti sellainen vaikutus jollainen Rinne nyt vakuuttaa lupauksensa mahdollisella toteuttamisella olevan?

Mitä Perussuomalaisuus minulle merkitsee?

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa blogia ja jo jonkin aikaa olen myös miettinyt ensimmäisen tekstini aihetta. Halusin sen kuvastavan omia arvojani ja ajatusmaailmaani ja tuovan esiin sen, miksi politiikka on juuri minulle tärkeää.

Puolueille ei lisää julkista rahaa - vaan niiden on palattava juurilleen

Ex-poliitikot Liisa Hyssälä (kesk.) ja Jouni Backman (sd.) pohtivat Sitran selvityksessä kansanvallan korjaamista. Ministereinäkin toimineet selvittäjät esittävät muun muassa sitä, että puolueiden rahoitusta vahvistetaan, jotta ne voivat mahdollistaa ihmisen osallisuuden ja poliittisen ohjelmatyön.

Jos perustaisin puolueen

Jos perustaisin puolueen, niin tässä olisi alustavia suuntaviivoja ja hahmotelmia mitä ajatuksia puolueella (tai itselläni) olisi.

 

Suomalaisuus ja Suomen etu ovat puolueemme arvopohja. Se tarkoittaa ensisijaisesti avointa ja rehellistä päätöksentekoa Suomalaisen hyvinvoinnin takaamiseksi, Suomen ainutlaatuisen ympäristön vaalimiseksi sekä oikeudenmukaisuutta.

 

Lapset ja nuoret ovat maamme tulevaisuus ja mitä paremmin pidämme heistä huolta, sitä paremmin Suomi menestyy tulevaisuudessa.

 

Helsingin Sanomat käveli gallup-miinaan

Helsingin Sanomat käveli tänään täyteen miinaan puoluegallupillaan. Tein 26.10.2017 Facebook-päivityksen heti sen jälkeen, kun minua oli haastateltu puhelimitse gallupia varten.

Päivityksessä ihmettelin gallup-haastattelijan rajallista suomen kielen taitoa sekä täyttä tuntemattomuutta Suomen puolueista ja poliitikoista. Vastailin kysymyksiin 20 minuuttia ja yritin opettaa haastattelijaa tavaamalla kirjain kirjaimelta nimiä ja puolueita.

Sininen tulevaisuus on kohta ihan oikea puolue

Sininen tulevaisuus -eduskuntaryhmä on saanut vihdoin viimein kerättyä puolueen perustamiseen tarvittavat 5000 kannattajakorttia. "Puolueen" kannatus on tällä hetkellä melko olematonta. Tosin ainakin puolueen tuleva pj. Sampo Terho uskoo vakaasti, että kun puolue on rekisteröity niin kannatus lähtee (huimaan) nousuun.

Suomi Ensin -liike hakeutumassa puolueeksi?

Loppukesällä 2015 voimakkaasti kasvanut turvapaikanhakijoiden aalto synnytti Suomeen nopeasti erilaisia maahanmuuttoa vastustavia liikkeitä. Ensin syntyi Rajat kiinni -liike, joka järjesti esimerkiksi mielenosoitusmatkoja Tornioon. Sittemmin paljon puhuttanut Soldiers of Odin -liike.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Soldiers_of_Odin

Pääministeri Juha Sipilän kymmenen raskauttavinta rikosta.

 

Pääministeri Juha Sipilän kymmenen raskauttavinta rikosta.

 

1) On kotoisin väärästä paikasta; kaukaa kehä kolmosen ulkopuolelta, jostain ihmeen peräkylästä.

 

2) Edustaa väärää puoluetta; kepuhan pettää aina.

 

3) On menestynyt yrittäjänä ja vaurastunut; on riistokapitalisti, verenimijä, työläisen sortaja.

 

4) On julkikristitty; on kykenemätön hoitamaan vaativaa pääministerin tehtävää.

 

5) On insinööri; ajattelee insinöörimäisesti.

 

Säästetään sairaiden selkänahasta!

Lapinlahden Lintujen Youtubessakin pyörivä Duunari-sketsin loppulause tuli mieleen, kun lueskeli valtiovarainministeriön esitystä Suomen ensi vuoden budjetiksi.

Budjettiesityksessä luvataan ensin reipas verokevennys palkkaa saavalle kansanosalle kilpailukyky-sopimuksen varjolla. Se olisi joka palkkaa saavalle peräti 0,5 prosenttia lisätienestiä ensi vuonna!

Puolueelle

Olen seuraillut tätä ns. politiikan superviikonloppua. Minua ihmetyttää mistä ihmeestä Suomeen on kasvanut tämä uudenlainen puolueusko. Puolueen nimiin vannotaan ja ylistetään jopa kirkkaammin otsin kuin aikanaan agitprop-aikoihin. Olisi luultu jo opittavan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä