Jakamisen arvoisia asioita

Kaikki blogit puheenaiheesta Keskittäminen

Kaupungistuminen - luonnonlaki?

Kaupungistumishankkeet Suomen viennin vetureiksi?

Mielenkiinnolla kuuntelin 2.9.2015 A-studiota. Asiantuntijat keskustelivat hallituksen biotalouden kärkihankkeista. Mielenkiintoa lisäsi tietysti se, että keskustellaan kärkihankkeista, joita ei vielä millään tavoin ole operationaalistettu eli määritelty siten, että ne sidottaisiin käytännön todellisuuteen. Hyvinhän asiantuntijat roolinsa kuitenkin hoitivat. Puhetta riitti. Oliko sillä sitten yhteyttä käytäntöön. Onkin eri asia.

Rahoitetaanko asumisen kalleus asumistuilla?

Asumismenot vievät kasvavan osan käytettävissä olevista tuloista. Verotusta, pienten ruokakuntien lisääntymistä ja energian hintaa yleisesti syytetään kasvavista kustannuksista, mutta mitä muita syitä löytyy?

Palvelujen keskittäminen lisää muuttohalukkuutta keskuksiin. Asuntojen hinnat nousevat keskuksissa ja romahtavat maaseudulla. Jos asunto ei mene kaupaksi, on se arvoton. Suuri osa varallisuudesta on kiinni asunnossa, joten alammeko nähdä tapauksia, joissa vaaditaan korvauksia menetetystä omaisuudesta?

Työkkärien keskittäminen ei kannata

Kannanotto
Julkaisuvapaa heti


Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret: Työkkärien keskittäminen ei kannata!

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää nyt eteläpohjalaisilta kunnilta lausuntoja Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston Alavuden ja Kauhavan toimipaikkojen lakkauttamisesta. Kuntien pitää jättää ne toukokuun 27. päivään mennessä. Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret paheksuvat jatkuvaa keskittämisen tietä.

 

Keskittäminen ei työllistä

Tilastokeskuksen työttömyys on noussut kymmeneen prosenttiin, eli se on kaksinkertainen hallituksen tavoitteesta. Erityisesti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla työllisyys on heikentynyt muuta maata nopeammin. Miksi ?

Uudellamaalla kuitenkin avoimia työpaikkoja on enemmän, kuin kertaakaan 2010-luvulla. Työ ei löydä tekijäänsä ! Miksi ?

Työ- ja elinkeinotoimistojen kirjoilla työttömiä oli vielä kolmannes enemmän eli 13.5 %.

 

http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/7388465.html

Päivystys ja asetus

Viime vuoden syyskuussa maan hallitus peruspalveluministeri Susanna Huovisen johdolla allekirjoitti päivystysasetuksen. Asetus tuli muilta osin voimaan 1.1.2015, synnytystoiminnan osalta 1.6.2015. Hallitus sopi asetuksen tiukentamisesta ja esim. synnytysosastojen pudotuspelin vauhdittamisesta tuhannen synnytyksen vaatimuksella. Tämän oli tarkoitus olla yksi keino säästää kuntien rahoja. Perimmäinen tavoite näyttää kuitenkin olleen toimintojen voimakas keskittäminen yliopistollisiin keskussairaaloihin.

Totta toinen puoli

Keskiviikkona julkaistun "Suomi kuntoon koko voimallaan", keskustan eduskuntaryhmän laatiman ohjelmajulistuksen mukaan koko maahan pitää luoda edellytykset työllistymiselle ja turvata eriasteinen koulutus. Ohjelmaa on laadittu Seppo Kääriäisen johdolla. 

Kuka hyötyy keskittämisestä?

Kuka hyötyy keskittämisestä?

Jos suuruuden ekonomia kannattaisi, menisi isoilla kaupungeilla hyvin. Kuntaliitoksia puolustellaan mm. sillä, että hallintoa keventämällä muodostuu säästöjä. Hallinnon osuus on kuitenkin noin 5% kuntien menoista, suurin menoerä on sote-kustannukset. Kuntaliitokset eivät vähennä vanhusten määrää eikä lapsiakaan voi jättää hoitamatta. Laskelmien mukaan Sote-uudistuskaan ei tuo säästöjä. Päinvastoin, osa kustannuksista siirtyy esim. Kelalle lisääntyneiden matkakustannusten vuoksi.

Sote-lakiluonnos on keskittämisen loppunäytös

Tauon jälkeen palaillaan. Kittilän valtuustossa SOTE-lakiluonnos on vielä käsittelemättä, ja avaan tässä omaa näkökulmaani aiheen tiimoilta.

 

Duapolin palautuspullohuijaus

Kun bonususkollinen ja ruuan ylikorkean hinnan takuumies, Sami Suomalainen ostaa virvoitusjuomaa niin hän maksaa juomastaan täyden hinnan ja saa täyden bonuksen. Tämä siis, mikäli Sami muistaa ostaa juomansa rakkaasta lähiprismasta tai citymarketistaan. Tai näiden supermarkettien kalliimmista pikkuveliliikkeistä joihin hakeudutaan keskittämisen ilosta kuin kärpänen hunajakakkuun.

Yhteistoimintaneuvotteluiden kootut selitykset

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani lupailin, tulee tässä sille jatko-osa, jossa pureudun vieläkin tarkemmin tuon aikaisemman otsikossa esittämääni kysymykseen, "miksi ja mihin työpaikat katoavat Suomesta?", ja erityisesti osaan "miksi". Myös kysymykseen "mihin" tulee vastaus ainakin parissa esimerkkitapauksessa, eikä sitä ole vaikea arvata.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä