Jakamisen arvoisia asioita

Kaikki blogit puheenaiheesta Huumeiden vastainen sota

Jokainen huumekuolema on turha kuolema

Suomen kahdenraiteen politiikka on epäonnistunut. Joka muuta väittää valehtelee itselleen.

Hyvä kirjoitus jonka luin Sininauhaliiton sivuilta. Suosittelen lukemaan. 

Toki ymmärrä, että huumeet on joillekin tahoille hyvä vihollinen, mutta olisi aika herätä näkemään totuus ja puhkaista huumekupla.

Lähes jokainen jokainen huumekuolema olisi mahdollista estää, mikäli käyttäjiä ei kohdeltaisi rikollisina.

Raportti: YK: n maailmanlaajuinen huumeiden torjunta on epäonnistut

Onpa valtava yllätys! Kuka olisi uskonut, paitsi kieltolakia kovasti kannattavat henkilöt. He eivät kykene näkemään oman kuplansa ulkopuolelle. 

Kohta joka taas tulee sanomaan, että ei koske Suomea ja muuta yhtä dorkaa. 

Edelleenkään kukaan kieltolakia kannattava ihminen ei ole pystynyt kertomaan sen tuomia hyötyjä. Johtunee siitä että niitä ei ole.

Suomessakin huumeiden saatavuus on vuosi vuodelta kasvanut ja erinlaiset muuntohuumeet ovat tulleet perinteisten huumeiden rinnalle. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä