Jakamisen arvoisia asioita

Kaikki blogit puheenaiheesta Diginatiivisuus

Tabletit ja älypuhelimet digiosaamisen esteenä

Jälleen vähän kriittisempää ja vaihtoehtoista näkökulma digihypetykseen. Nythän tuolla pihoilla, kodeissa ja kaduilla lapset päiväkoti-ikäisistä lähtien tökkivät tablettejaan ja puhelimiaan. Ja tätä halutaan lisää kouluihinkin. Ajattelumallina on ilmeisesti että "digitaidot" lisääntyvät suoraan käyttötuntien määrän mukana. Parikymmentä vuotta on puhuttu, tai asioista ymmärtämättömät ovat puhuneet, diginatiiveista

Diginaiivit ja diginatiiviharha

Suomessa on koulumaailmassa ja sen laitamilla vallinnut jo pitkään sangen kritiikitön teknologiauskovaisuus. Toki uutta omaksuakseen on oltava valmis kokeiluihin ja uskallettava tehdä asioita, joita muut eivät ole edes miettineet. Tämän ympärillä on kuitenkin havaittavissa ilmiö, jossa asia on muutettu todeksi hokemalla sitä niin kauan, että siihen aletaan uskoa. Eräs ongelmallisimmista ryhmistä ovat diginatiiveihin uskovat diginaiivit.

Palkankorotus kuin kärpäsen paska ikkunassa!

Kultarannan kärsimysteltan puhujakorokkeelle asteli tänään määrätietoinen nainen, jonka puhe sytytti, herätti mielikuvia ja rohkaisi ihmisenä. Demoksen toimitusjohtaja Tuuli Kaskinen puhui ilmaan vapautta, iloa ja mahdollisuuksia.

Diginatiivit

Sitra on julkistanut raportin Diginatiivit, työ, kansalaisuus.

Diginatiivien tunnuslauseena voisi pitää tätä: ”Trailerien avulla arvioidaan, kannattaako elokuva katsoa.” Lapsellista, ellei jopa sairasta. Diginatiivit kuolaavat tätä: "tietotulvassa asian ytimen tulee käydä nopeasti ilmi."

Tiedon omaksumistatapa on "visuaalinen ja viihteellinen." Samoin esittämistapa (esimerkki): http://vimeo.com/6997010
(Kadunmiehen roskaa serendipiteetistä, holistisuudesta jne.)

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä