*

Jakamisen arvoisia asioita

Tiedän yhä mitä teit viime kesänä

  • Tiedän yhä mitä teit viime kesänä

Tässä turvallisuustilanteessa poliisille halutaan konetuliaseita, panssariajoneuvoja ja laajempia tiedusteluvaltuuksia. Turun puukotuksen jälkimainingeissa kaikki poliisipartiot on päätetty varustaa MP5-konepistoolein ja poliisihallinto haluaisi vieläkin kovempia välineitä.

Mikä tämä perusteluna käytetty turvallisuustilanne sitten on? Mielivaltaista terroria ovat harjoittaneet koulusurmaajat ja Myyrmannin pommi-iskun tekijä. Näiden kotimaisten syrjäytyneiden nuorten lisäksi otsikoihin pääsi Sellossa pistoolilla tappanut muslimimaahanmuuttaja. Näistä surullisista tapauksista on kuitenkin kulunut kymmenisen vuotta. Turun puukottaja herätti ISIS-yhteydellään, mutta voimme olla ylpeitä siitä, miten poliisi sai hyökkääjän pysäytettyä muutamassa minuutissa.

Tilastokeskuksen mukaan väkivaltarikoksia tehdään nykyään vähemmän kuin koskaan ennen. Tyypillisin ase on veitsi ja ammattirikollisillakin korkeintaan pistooli. Konetuliaseita ei Suomessa juuri koskaan käytetä ja hyvä niin. Ylipäätään aseenkäyttötilanteita poliisilla tulee vain viitisen kertaa vuodessa. Turvallisuustilanne vaikuttaisi siis olevan erinomaisen hyvä.

Turvallisuuden sijaan on alettu puhua turvallisuuden tunteesta, joka todella onkin saattanut heikentyä, kun media pelottelee meitä jatkuvasti uusilla uhkakuvilla ja lisävaltuuksia ajavat poliisihallinto ja päättäjät liittyvät kuoroon. Jotakin on tehtävä, jos ei turvallisuuden, niin ainakin turvallisuuden tunteen eteen. Tuloksena on ylireagointia harkitsemattomin seurauksin.

On perusteltua kysyä, minkä ongelman ratkaisemiseksi nyt jokaiseen partioautoon otetaan lähinnä joukkosurmiin soveltuvat konepistoolit. Samoin on  perusteltua harkita tarkkaan, millainen riski syntyy raskaiden aseiden päätymisestä rikollisten käsiin, jos järjestyspoliisin “juoppotaksin” keikkaajalle on luvassa upouusi MP5 patruunoineen. Tästä riskistä en ole nähnyt lainkaan julkista keskustelua.

Varustautuminen joukkojen torjuntaan nostaa kysymyksen siitä, onko poliisivoimien tehtävä suojella siviilejä vai hallintoa. Espanjassa kysymys konkretisoitui viime sunnuntaina hallinnon määrätessä poliisit tulittamaan äänestäjiä kumiluodeilla. Uutiset kertovat yli 800 haavoittuneesta.

Paljon puhutaan myös muuttuneesta toimintaympäristöstä, jonka vuoksi viranomaisten valvontaoikeuksia tulisi lisätä. Kuitenkin kaiken järjen mukaan poliisityön pitäisi olla uuden teknologian myötä aiempaa helpompaa. DNA-, sormenjälki- ja kasvokuvarekistereistä voidaan tehdä hakuja hetkessä, vaikka niissä on satojen tuhansien suomalaisten tietoja. Teletietorekisterit puolestaan paljastavat takautuvasti missä puhelin on liikkunut ja keihin sillä on oltu yhteydessä, jopa kahden vuoden takaa. Kaikkialle levinnyt kameravalvonta yhdistettynä automaattiseen rekisterikilpien ja kasvojen tunnistamiseen takaavat valvonnan, vaikkei puhelin olisi mukana. Myös kaikki kortilla tai netissä tehdyt maksutapahtumat tallentuvat rekistereihin kymmeneksi vuodeksi. Rikostutkinnassa kaikkia edellä mainittuja keinoja käytetään rutiininomaisesti.

Nyky-yhteiskunnassa rehellisenkin kansalaisen jokainen toimi tallentuu niin tarkasti, etteivät sen enempää Orwellin Isoveli kuin valtavista arkistoistaan tunnettu Stasi voineet vastaavasta uneksiakaan. Suomessa viranomainen todella tietää, missä sinä ja ystäväsi olitte toissa kesänä.

Poliisilta ei siis näytä uupuvan tiedustelutietoa eikä voimankäyttövälineitä. Sen sijaan on tullut selväksi, ettei tunnistettujakaan epäilyjä - rikosilmoituksista tai vihjeistä - ehditä tutkia. Toisaalta vain hyvin harva radikalisoituneista ryhtyy konkreettisiin tekoihin, eikä kaikkia voi varmuuden vuoksi vangita. Rikostutkinnan resurssien puute näkyy myös siinä, ettei omaisuusrikoksia juurikaan edes tutkita, vaikka keinot ovat olemassa. Poliisille ilmoitetuista omaisuusrikoksista selvittämättä jää  64 %.

EU- ja Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden vuoksi myös viranomaisrekisterien tulisi olla yhteisiä, sillä ammattirikolliset hyödyntävät tilannetta surutta. Toki yhteistyötä paikoin tehdäänkin, mutta poliisin tietopyynnöt ulkomailta kestävät pitkään, eikä kaikkia olennaisia tietoja saada lainkaan. Lisäksi Suomeen saapuva rikollinen on täällä “ensikertalainen”, vaikka omaisi pitkät rikosrekisterit muissa EU-maissa. Juuri toistuvasti rötösteleville pidemmät vankeusrangaistukset tulisivat tarpeeseen, eikä tämä nykyjärjestelmällä toteudu.

Samalla kun rekistereistä ja valvonnasta tulee yhä kattavampia, tulee aivan erityisesti tarkastella tasapainoa yksityisyydensuojan ja turvallisuuden välillä. Kyse ei ole ainoastaan ihmisoikeuksista, vaan poliittisen tilanteen muuttuessa tai tietomurron myötä kaikenkattavat rekisterit ovat myös vakava turvallisuusuhka. Suomessa tuore esimerkki on Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietovuoto, jossa 6 000 suomalaisen nimi, ikä ja henkilötunnus päätyivät julkiselle verkkosivustolle.

Ruotsissa turvallisuuskriittisten tietojen mahdollinen vuotaminen johti kahden ministerin eroon. Poliittisen riskin suhteen ei tarvitse palata vuosisadan takaiseen Saksaan, sillä esimerkkejä demokratioiden nopeasta käännöksestä hirmuvalloiksi on riittänyt ihan viime vuosinakin. Nato-maa Turkki on syrjäyttänyt ja vanginnut presidentin poliittisia vastustajia massoittain tietorekisterien paljastaessa kunkin taustat ja yhteydet. Oikeusvaltiot ovat EU:ssakin horjuneet ja vaikka se nyt vaikuttaa Suomessa etäiseltä, on riski todellinen.

Tietojen keruulle on selvä tarve rikosten selvittämisessä ja siitä on ilmeistä etua. Olennaisin kysymys kuitenkin on, miten pitkään tietoa säilytetään. Rikoksen tapahduttua tieto siitä saadaan yleensä heti, jolloin ei ole tarvetta päästä vuosien takaisiin tietoihin. Selkeintä olisikin siis hävittää tiedot, joita ei enää tarvita. Säilytysajat ovat rekisteristä riippuen useita vuosia tai jopa ikuisia, vaikka mielekkäänä lähtökohtana massavalvonnalle voisi pitää korkeintaan joitain kuukausia.

Teknisten valvontakeinojen käytölle on lainsäätäjä asettanut ehdoksi tuomioistuimelta haettavan luvan, sillä niitä pidetään arveluttavampina kuin perinteisiä pakkokeinoja. Vaikkapa kotietsintään lupaa ei tarvita. Käytännössä näistä pakkokeinokäsittelyjä tekevistä käräjätuomareista on tullut kumileimasimia, sillä heillä ei ole mitään mahdollisuuksia todeta, onko poliisin rikosepäily aiheellinen. Oikeusturvatyöstään palkitun oikeustieteen lisensiaatti Markku Fredmanin arvio nykytilanteesta onkin, että poliisi saa pakkokeinoasioissa käytännössä aina käräjäoikeudesta haluamansa ratkaisun.

Vastaava menettely on tulossa myös valmisteilla olevaan tiedustelulakiin. Lainsäätäjän tarkoitus lienee hyvä, mutta tosiasiassa tällä vain hukataan tuomareiden ja rikostutkijoiden aikaa. Koska jokainen vaatimus joka tapauksessa hyväksytään, voidaan oikeus tekniseen valvontaan antaa suoraan poliisille.

Summa summarum:

  • Poliisin varustautumisessa on säilytettävä suhteellisuudentaju

  • Tietorekisterien ja valvontakeinojen käyttöä helpotettava, kattavuutta supistettava

  • Suomessa on hyvin turvallista, omaisuusrikostutkinta kaipaa lisää resursseja

  • Turvallisuuden tunnetta voi parantaa sulkemalla TV:n ja nauttimalla elämästään


LÄHTEET

Fredman, Markku: Pakkokeinoasiat Helsingin käräjäoikeudessa,  Defensor Legis 3/2017

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Sinä kun käytät melkoisen osan tekstistäsi aseista puhumiseen, niin tartun siihen. En mitenkään jaa huoltasi poliisipartioiden järeämmästä aseistuksesta, vaan näen sen ennemminkin varautumisena siihen mahdolliseen (toki vähemmän todennäköiseen) tilanteeseen, jossa poliisin vastassa ei olekaan kynäniska veitsimies, vaan automaattiaseella varustautunut, parhaimmillaan sotilaskoulutuksen ja taistelukokemusta omaava henkilö.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Juurikin näin! Nykyisin on täysin mahdollista, että poliisi muuttuu taistelevaksi jalkaväkisotilaaksi käden käänteessä. Näin maailma muuttuu Eskoseni!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset