Jakamisen arvoisia asioita

Vaaliteesini: Tehdään Espoosta vielä parempi!

Espoo on sikäli poikkeuksellinen kunta, että meillä asiat ovat melkoisen hyvin jo nyt ja täällä on mukava asua. Haluan kuitenkin kehittää Espoota yhä modernimpaan suuntaan. Mielestäni olisi todella hienoa, jos joukkoliikenteen yhdyspisteissä olisi Leppävaaran tyyppisiä keskuksia tornitaloineen ja jos joukkoliikenne perustuisi yhä suuremmalta osin raideliikenteeseen ja olisi vieläpä maksutonta (verorahoitteista).

Yksityisautoilua ei pidä pyrkiä rajoittamaan liikennettä haittaavilla toimilla, kuten punaisilla aalloilla, kaupunkibulevardeilla tai ruuhkamaksuilla, yksityisyyttäkin verisesti loukkaavasta kalliista GPS-seurannasta puhumattakaan. Uskon tässäkin asiassa porkkanan voimaan kepin sijasta.

Liikenneväyliä rakennettaessa tai korjattaessa olisi syytä saada työt hoidettua kohtuullisessa ajassa, ilman että työmaat seisovat kuukausi- tai vuositolkulla lähes tyhjillään. Jos budjetti ei riitä nopeampaan rakentamiseen, tehdään sitten vähemmän hankkeita kerrallaan! Keskeneräisestä työmaasta ei ole kenellekään iloa. Samalla pyöräteiden suunnitteluun tulee kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota, sillä pyörätien seuraamisen tulee olla helppoa ja pysähdyksiä liikennevaloihin on syytä myös kevyen liikenteen osalta minimoida.

Edelleenkin Espoossa on moniin paikkoihin mahdotonta saada valokuituyhteyksiä, vaikkei teknisiä esteitä ole. Epäonnistunut tukipolitiikka ja tukien jakaminen vain vanhoille teleoperaattoreille ovat tappaneet kilpailun ja hidastaneet tietoyhteiskuntakehitystä melkoisesti. Tavoitteena tulisi olla täydellinen vanhoista puhelinkaapeleista ja ADSL-yhteyksistä sekä kaapeli-TV:stä luopuminen, kun kuntalaisille saadaan nopeat ja edulliset nykyaikaiset yhteydet, joiden kautta toimivat kaikki palvelut nyt ja tulevaisuudessa.

Kunnan tulisi asentaa oma valokuitukaapelinsa aina, kun maa on auki kaivettuna jotakin hanketta varten. Kaapeli on halpaa ja muiden töiden yhteydessä suoritettuna verkko saadaan rakennettua hyvin pienin kustannuksin. Valokuitu on vastaavanlaista perusinfraa kuin vesijohdot ja katuverkko. Sellaista infraa, joka vastaa ihmisten tarpeisiin ja mahdollistaa uuden liiketoiminnan synnyn, tuottaen yhteiskunnalle huomattavasti suurempaa hyötyä kuin kukaan osaa etukäteen odottaakaan.

Monin paikoin elämänlaatua voidaan parantaa myös pienillä toimilla. Kouluruoka voitaisiin tarjoilla yhä suuremmissa määrin seisovasta pöydästä (jossa voi toki olla määrärajoituksia), jolloin jokainen voi paremmin koostaa oman makunsa tai ruokavalionsa mukaisen annoksen ilman turhaa vastakkainasettelua. Ruoan makuun vaikuttaa suuresti myös maustaminen, joten vaikka tarjoiltava ruoka tehtäisiin "virallisterveellisesti" ilman suolaa ja kaikille riittävän miedon makuisena, voivat voimakkaampaa makua kaipaavat itse maustaa ruokansa, jos vain mausteita asetetaan tarjolle. Ravintosuosituksista poikkeava kouluruokakin on varmasti parempi kuin jatkuva pikaruokaloissa vierailu, ruoan korvaaminen karkilla tai syömättä jättäminen. Vanhusten painostaminen passivoiviin hoitokoteihin on lopetettava, sillä moni haluaa asua kotonaan ja kykenee siihen oikein hyvin, joko täysin itsenäisesti tai sukulaisten avustuksella. Mikäli terveydentila kuitenkin laitoshoitoa edellyttää, tulisi jokaiselle ainakin taata mahdollisuus päivittäiseen ulkoiluun. Tämäkään ei mahdottomasti resursseja edellytä, mutta nykyisellään palvelu on monissa tällaisissa laitoksissa suorastaan ala-arvoista.

Ei eturyhmäpolitiikalle. En aja nuorten tai muidenkaan ryhmien etua, vaan lähtökohtana yhteisissä päätöksissä pitää mielestäni olla ainakin jollain tasolla koko yhteiskunnan etu.

Mikäli kuulostaa hyvältä, voit antaa äänesi paremman Espoon puolesta :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat